torstai 29. kesäkuuta 2017

Mikä on paskantamoiden asema, tulevaisuus, kohtalo craft-skenessä?


Aina on ollut niin, että ajan nuolen suunnassa darwinismin ankara kassara karsii armottomasti elinkelvottomat yksilöt pois muita kiusaamasta.

Valistunut arvaukseni on, että näin tulee käymään paskantamoille, jo kelpo-tuotteista ylikyllästyneellä ja -kilpaillulla markkinalla. Viimeistään, kun omat tai muiden rahat ja tai maakuntien avokätisesti jakamat turpeennostotuet vaimitänenytoli loppuvat, the game is over.

Vaikka paskantomot, toivottavasti, ovat lyhytikäisiä, ehtivät ne elinaikanaan tehdä isosti hallaa terveille toimijoille tärväämällä kelvottomilla tekeleillään koko alan mainetta. Ilmeistä on, että kuluttajan ja craft-skenen terveiden toimijoiden yhteinen etu on paskantamoiden mahdollisimman pikainen poistuminen näyttämöltä.


Kts. http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html
 ja
http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html
sekä
 https://strasselberg.blogspot.fi/2017/06/shit-house-blues-pest-infesting-craft.html

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Scapa Special Flag Ship Pale Ale; by Swannay Brewery


Kotimaisesta craft-paskantamo-kauhugalleriasta pitää hetkeksi irrottautua ja kalibroida keinohorisontti. Tällä se käy, tai millä tahansa muullakin niistä sadoista referensseistä Pale Alen kotikonnuilta. Scapa Special ON Pale Ale, hyvä sellainen, 4,4% ABV. Swannay Brewery EI OLE paskantamo.

Taannoin tässä blogissa käsiteltiin paskahuusi-efektiä (PHE). Kts. http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/kirottu-paskahuusi-efekti.html. Se on vaarallinen harha, jonka valtaan craft-kaljankeittäjä helposti joutuu.

PHE:n sokaiseman craft-kaljankeittäjän syöksykierteeseen saattelevat yleensä ns. hyvät ystävät, arvostelukykyä ja ymmärrystä vailla olevat kaikenmaailman olutskribentit ja -"asiantuntijat", olut-"piirit"  ja -järjestöissä ja niiden julkaisuissa hääräävät pintaliitäjät. Nämä kehuvat tekeleitä, taputtelevat craft-kaljankeittäjää selkään, vaikka pajasta tulisi täyttä törkyä.

Keinohorisontti pitää pitää kunnossa, siinä missä panimokin, sitä pitää säännöllisesti kalibroida. Sen sijaan, että kuuntelee noita petollisia, turhanpäiväisiä perskärpäsiä, craft-kaljankeittäjän tulee säännöllisesti ja kurinalaisesti maistaa leveää spektriä eri tyylien hyviksi tiedettyjä referenssejä ja kilpailijoiden tuotteita, vertailla niitä omiin tuotteisiin ja keskenään...

Mitä tulee erityisesti mikrobiologista laatua oleviin makuvirheisiin, kontaminaatioihin, paskapommeihin, tuliterässä panimossa usein kaikki näyttää aluksi menevän hyvin, kunnes painajainen alkaa; sytytyslangan paloaika on tyypillisesti puolen vuoden luokkaa... Että näin ei kävisi, tarvitaan sitä ammattitaitoa ja jos käy, sitten sitä vasta tarvitaankin, pajan ulkopuolelta.


maanantai 26. kesäkuuta 2017

Alberga Premium Pale Ale



Lähes kirkasta, vaikka suodattamatonta, 5,5% ABV, vaaleaa, vain 9 EBC, katkeroa vähänlaisesti, EBU 25.

Aromi heti kaadossa tuore, herkullisen raikas, hedelmäinen, myös humalafragranssi läsnä. Käymisaromi-hedelmäisyys tuntuu enemmän lager-tyyppiseltä ja humalan fragranssikin on euroopalaislager-tyyppinen, Etiketissä mainittu Centennial ei nouse juurikaan esille Saaz'in ja Tettnangerin ohesta. Katkeroa, peräkärryä tässä ei Arden kriteereillä tietenkään ole, EBU 25; kirjoittajakaan ei panisi pahakseen katkeron tuplausta. Runkoa tässä on, miellyttävästi; kyllä tämä tasapainossa on.

Kaikenkaikkiaan raikas, hedelmäinen ja täysin makuvirheetön olut; jo oli aikakin! Kirjoittajalle tämä tosin maistuu enemmänkin erinomaiselta, hedelmäiseltä ja raikkasti aromihumaloidulta lagerilta, kuin pale alelta. Tämä ei toisaalta ole mikään tragedia, etiketissä lukekoon, tällä kertaa, vaikka Huopatossu, kun olut on näin hyvää.

"Leppävaaran Panimon" prosessi ja panimohygienia tuntuvat olevan hyvässä kuosissa, ainakin tämän oluen perusteella. Snadisti epähygieenistä oli, ehken, tämän myyminen kirjoittajalle leppävaaralaisessa ravintolassa "Leppävaaran Panimon" valmistamana. Mitä fakin tekemistä Leppävaaralla on Maarianhaminan kanssa!? Tämä on tiettävästi tehty Stallhagenilla.

Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html


Arctic Pale Ale by Tornion Panimo


Sameaa tavaraa, 4,7% ABV. Etiketti lupaa myyntipuheessa: "... aromikkaasti humaloitu, pehmeän hedelmäinen pale ale." "Pantu revontulten alla." Noni!

Melkoista Scheissea on tämänkin pullon sisältö. Luvatusta pehmeästä hedelmäisyydestä tai humalan fragranssista ei ole tietoakaan. Heti kaadossa aromi on tunkkainen, diasetyyliä ja pahvia. Maku vahvistaa havainnon; toilettiin oitis.

Tämän Arctic Pale Alen vakuutetaan etiketissä olevan suodattamatonta, minkä toki näkee jo otsallaan. Pastöroinnista/pastöroimattomuudesta ei ole mainintaa, diasetyylin syntytapa askarruttaa...

Täytynee maistaa tämän tuotantolaitoksen muitakin tekeleitä. Tämä on kuitenkin, valitettavasti, juomakelvotonta törkyä, kuten niin monet meneillään olevan paskantamobuumin tuotokset. Lienenkö tekemisissä Euroopan pohjoisimman paskantamon kanssa.

Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html  ja
http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html


Honkavuoren Joki, Pale Ale; Panimo Honkavuori



Puolisameaa, 4,5% ABV. Takaetiketissä todetaan pullon sisällön kuljettavan "nautiskelijansa hedelmäiseen ja raikkaaseen pale ale -maailmaan". Noni!

Karsean tunkkainen aromi, pahvia ja lihalientä. Maku kuvottava, lihalientä ja totta kai, pahvia, tässä järjestyksessä! Päätyi oitis toilettiin.

Honkavuoren Joki ei ole Pale Ale, se on pikemminkin kiusantekoa!

Tämän virkkeen päättäessään kirjoittaja tuntee, hellämielisestä luonteestaan johtuen, itsensä pyöveliksi.

Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html  ja
http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html  ja
http://strasselberg.blogspot.fi/2017/06/shit-house-blues-pest-infesting-craft.html
ERITYISESTI: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/scapa-special-flag-ship-pale-ale-by.html


Honkavuoren Valo; vehnäolut; Panimo Honkavuori


Samea, 4,5% ABV, etiketin mukaan vehnäolut. Kaadettaessa näyttää vierremäisen raskasliikkeiseltä. Vaahdonmuodostus on korkean jäännösuutepitoisuuden takia olematonta, vaahdon pysyvyydestä nyt puhumattakaan, mikä tekee nesteestä rumaa katseltavaa; tämä ei edes näytä vehnäoluelta!

Vehnäoluelta odottaa yleensä ainakin raikasta, kirpeää hedelmäisyyttä, usein myös fenolisuutta ja jonkinlaista mausteisuutta. Honkavuoren Valon aromi on vierremäinen, epämääräisen vaisu ja munaton, s.o. epävehnäolutmainen. Maku on vastenmielisen siirappinen.

Kirjoittajan mielestä Honkavuoren Valo ei ole vehnäolutta, vaan pikemminkin kesken käynyttä vierrettä, jos panimoteknisesti haluaa tätä luonnehtia. Se on meneillään olevalle pienpaskantamobuumille tyypillinen, epäonnistunut ja turhanpäiväinen tekele, juomakelvotonta törkyä. Päätyi tiskialtaaseen.

Reilusti käymisastetta ja mahdollisesti käymisläpötilaakin nostamalla, kenties hiivakantaakin vaihtamalla tästä voisi saada kelvollista vehnäolutta, mikä kannustuksena todettakoon.

Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html ja
http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html
sekä https://strasselberg.blogspot.fi/2017/05/honkavuoren-valo-vehnaolut.html

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Honkavuoren 347 IPA, Panimo Honkavuori


Yleensä oluelta, olipa se Ale tahi Lager, vaalea tai tumma, odotetaan ennen kaikkea raikkautta; raikkauden vastakohta on tunkkaisuus. Erityisesti Ale-oluiden odotetaan olevan raikkaan hedelmäisiä jo yksin käymisaromiensa takia. Aromihumaloinnilla niihin lisätään haluttu, tyylin mukainen humalafragranssi ja humala-peräistä hedelmäisyyttä.

IPA, India Pale Ale, on tyypillisesti jo käymisaromeiltaan runsaan hedelmäinen. Mikä tärkeintä, IPA on kaikista oluttyyleistä voimakkaimmin ja tuoksuvimmin aromihumaloitu! IPA on myös vahvasti katkerohumaloitu. Edellä mainitut ovat yleisesti hyväksyttyjä, ja odotettuja, jo tyylin määrittelystä johtuvia attribuutteja, joiden luulisi kuuluvan valmistajan yleissivistykseen.

Honkavuoren 347 IPA:ssa ei ole lainkaan hedelmäisyyttä, ei raikkautta, ei jälkeäkään humala-aromista, katkerokin on munatonta.

Honkavuoren 347 IPA on tunkkainen, samaa karseaa märkää aaltopahvia kuin edeltävässä Iloliemessä. Vaikuttaa siltä, että tässä on honkavuorelainen talonmaku, olipa oluttyyli mikä tahansa.

Honkavuoren 347 IPA ei ole IPA, vaan meneillään olevalle pien-paskantamobuumille tyypillistä juomakelvotonta törkyä; jo toinen samalta pajalta.

Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html ja
http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html ja
http://strasselberg.blogspot.fi/2017/02/jaatynytta-oksennusta-craftkaljaa-ja.html
ja https://strasselberg.blogspot.fi/2017/06/honkavuoren-347-ipa-by-panimo-honkavuori.html


Iloliemi Luomu Pils, Panimo Honkavuori


Puolisameaa, 4,5% ABV. Pöyristyttävän tunkkainen, hapettunut, märkää aaltopahvia. Etiketti lupaa nesteen olevan voimakkasti humaloitu ja osaavien käsien tekemää! Kirjoittaja rohkenee olla eri mieltä, molemmista kohdista, eikä pidä tätä juomakelvotonta tekelettä oluena.

Iloliemi Luomu Pils on, valitettavasti, meneillään olevan pien-paskantamobuumin kehno tuotos, joka muiden kaltaistensa keralla tärvää koko alan mainetta. Etiketissä tätä kehdataan kutsua Pilsiksi!

Valtakunnan ykköslehdessä oli hiljattain koko sivun juttu tästä joensuulaisesta tuotantolaitoksesta. Mahtanevatko tohtorit siellä kuvitella, että tällaista törkyä ei syntyisi kansakoulupohjalta.

Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html ja
http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html
sekä https://strasselberg.blogspot.fi/2017/06/iloliemi-ilosaarirockin-luomupils-by.html


lauantai 24. kesäkuuta 2017

APA by Maku Brewing


Puolisameaa 5,6% ABV. Heti kaadossa kirpeän raikas parfyyminen humalapuska, ei -pommi. Sivistynyt ja tasapainoinen tulkinta, jossa myös hiivan tuottamille hedelmäisille käymisaromeille jäänyt tilaa, vaikkei hiiva tuolla alapuolella olevassa vehnä-IPAssa käytetyn kaltaista brisanttia kamaa olekaan.

Bodia sopivasti, peräkärrykin on. Ilahduttavasti perävalotkin toimivat ja jälkimaku miellyttävän katkera, fragrantti, mallaskin on maistettavissa. Viime kesänä Makun tuotteita toisinaan vaivannut palanut kumi on poissa, onneksi.

Tässä oluessa ei ole makuvirheitä, ja on se humaloinnissaan kelpo tulkinta tyylistään, American Pale Alesta. Kirjoittajalle se on myös ilahduttava esimerkki mallikkaasta teknisestä suorituksesta; prosessi ja tekijäin ammattitaito näyttävät olevan kohdillaan. Hienosti on humalain kallisarvoista fragranssia hellitty valmistuksen vaiheissa ja saatu se vielä vahingoittumattomana tölkissä kaupan hyllyyn!

Stadin Panimolla olen kevään aikana muistaakseni törmännyt jokseenkin tällaiseen aromihumalakompositioon. Aromihumaloinnin onnistumisesta kertoo myös röyhtäyksen parfyyminen fragranssi reilu puoli tuntia oluen nauttimisen jälkeen.


Skinny legged, Sun burned, Freckle faced, White boy Wheat IPA by Flying Dutchman; Oh, boy!


Heti kaadossa vahva fenolis-greippinen lähtö aromille, korianteria, valkopippuria. Raikas kuin mikä, täyttää jo tuoksun houkuttelevuudessa erinomaisen oluen kriteerin, kertoo reseptintekijän ja valmistajan sivistyksestä ja ammattitaidosta; tämänhän luulisi ja toivoisi olevan itsestäänselvyys. Paskahuusien varjossa turvesoiden äärellä saattaa tosin olla ylioptimistinen teoria.

Noni, humalat ja mausteet sekoittuvat onnistuneen kompleksisesti ärhäkän hiivan saisonmaisiin aineenvaihduntatuotoksiin; veikkaan, että Saison-hiivalla on tämä tehty. Maussa mausteet tasapainossa, mikään ei jyrää yli, sitä ammattitaitoa nääs. Tuo mieleeni tuttavani Yvan De Baets'in Senne-panimollaan Brysselin Molenbeekissa panemat IPAt. Vajaan kuukauden kuluttua dokaan niitä taas Pariisissa...

Ruutikuivaa, peräkärrykin on; myös perävalot, jälkimaku on raikas. Olisi mielenkiintoista tietää tämän käymisaste! Olen tämäntyyppisiä itsekin eräällä Saison-hiivalla helsinkiläisessä panimoravintolassa tehnyt, tummia ja vaaleita, tosin vahvempia (ABV 8-10%), Ardennes-aiheisina, ei Ardelle omistettuja, vaikka niitä blogissaan onkin ankarasti arvioinut.

Gutaa tavaraa kaikenkaikkiaan! Glaiduu mittumaarii kaikille!





Brewer's Special American IPA; this is no beer, this is bad humor.


Sameaa tavaraa, 6,0% ABV. Humalina Columbus, Cascade ja Mosaic. Houkuttelevaa, kun tölkin ulkopinnan myyntipuheessa todetaan vielä: "Velvety maltiness with tropical aromas". Kuulostaa tutulta, ettei vain olisi tämän kirjoittajan kynästä lähtöisin, niin kuin moni muukin sanahelinä tuotantolaitoksen luonnehdinnoissa vuosien varrelta.


... And what we've got: Tunkkaista, märkää aaltopahvia, lihalientä. Jos keitoksessa on noita tölkin ulkopinnalla mainittuja fragrantteja humalia ollut, on niiden eksoottis-trooppiset aromit totaalisesti sisällöstä tuhottu. Jälleen on siis onnistuttu ryssimään hienot raaka-aineet, kuinkahan mones vuosi peräjälkeen jo menossa, ja kehdataan vielä kutsua tekelettä American IPAksi, saakeli vieköön!

Lukija voi vain kuvitella, jos mielikuvitusta piisaa, kuinka perkeleellistä ja turhauttavaa vuosia kestänyt yheteistyö Saimaan Juomatehtaan kanssa on tämän kirjoittajalle ollut: Helssingissä tein reseptit ja koekeitot, joilla saatiin festivaaleilla palkinnot. Jos ja kun reseptit siirtyivät Mikkelin mankeliin, tuli sieltä taatusti ulos tunkkaista aaltopahvia, lihalientä, villasukkaa, tiskirättiä, mitänoitanytonkaan; tämä juomakelvoton törky on tyyppiesimerkki ja päätyi tiskialtaaseen.

Kts. http://arijuntunen.blogspot.fi/2017/03/saimaa-brewers-special-american-ipa.html


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kirottu paskahuusi-efekti


Tämän kirjoittajalla on jonkin verran käryä craft-kaljankeitosta. Yksi sun toinen on tullut tavattua, useammankin kerran, kahta jos kolmattakin haistettumaistettu, siellä sun täällä. Kaikkeen turtuu, vaikkei kyllästyisikään.

Niin yksimootori-Cessnan kuin Boeing 74seiskankin ohjaamossa on ADI, Attitude Direction Indicator, keinohorisontti. Se on värkki, josta ohjaaja näkee, missä asennossa, maan pintaan nähden, kone lentää; ollaanko enempi tai vähempi kallellaan vasempaan tai oikeaan, vai lennetäänkö järin katollaan. Sieltä ohjaamon ikkunasta katsomalla kun asiasta ei ota pirukaan selvää, vasitenkin jos lennetään kymppitonnissa, säkkipimeässä, pilvessä. Jos keinohorisontti bragaa, tulee pieni kuin isokin kone helposti mäkeen, ei auta, vaikka kapteenilla ja perämiehellä olisi yhteensä 50t lentotuntia.


Craft-kaljankeittäjäkin on isosti irti realiteeteista omassa loukossaan. Asiat eivät usein ole, miltä näyttää, tuntuu tai maistuu. Craft-kaljankeittäjä tulee, keittotuntien karttuessa, melko nopeasti tietoiseksi, että kaljat eivät enää maistukaan siltä-miltä ne maistuivat joskus ennen, omat kaljat maistuvat ihan eri kaljolta panimolla, baarissa ja kotona...


Tiedän, että jokainen craft-kaljankeittäjä tulee immuuniksi omille tekeleilleen, erityisesti niiden makuvirheille. Tämä on erittäin petollista, kun joku kontaminantti ja virhemaku valtaa pikku hiljaa tilaa käymistankistossa, kuten yleensä käy. Omiin aisteihin ei voi ollenkaan luottaa, lennenetään jo katollaan eikä huomata mitään, ennen kuin ollaan täydessä syöksykierteessä.

Jos, kuka tahansa meistä, asuisi paskahuusissa, ei siihen itse tulisi pidemmän päälle kiinnittäneeksi kummempaa huomiota. Kiusalliseksi tilanne käy vasta, kun pyytää väkeä kylään. Kutsun tätä harhaa paskahuusi-efektiksi (PHE). Se vaanii jokaista craft-kaljankeittäjää ja iskee heti tilaisuuden tullen hampaansa tämän niskaan...!




Katso: http://strasselberg.blogspot.fi/2017/06/shit-house-blues-pest-infesting-craft.html  ja
http://strasselberg.blogspot.fi/2017/02/jaatynytta-oksennusta-craftkaljaa-ja.html
ERITYISESTI: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/scapa-special-flag-ship-pale-ale-by.html

torstai 22. kesäkuuta 2017

Mistä ne on, ne kelpo-kesäbisset tehty?!

Kerrassaan riemastuttavaa on lueskella paskantamoiden tekeleiden etikettien myyntipuheita. Niinpä etikettein takainen törky on taatusti pantu rakkaudella, intohimolla ja vaikka millä, ja tietenkin parhaista koti- ja ulkomaisista raaka-aineista, toinen toistaan idyllisemmässä ympäristössä. Maakuntahuumoria parhaimmillaan, oma suosikkini on ehdottomasti saimaalainen savolaishuumori Päämajakaupungista.

Jos, ja toki, uskotaan, että paskantamot käyttävät parhaita saatavilla olevia olevia raaka-aineita siinä missä ensiluokkaista tavaraa panevat panimotkin, on sangen helppo ymmärtää, että raaka-aineet, rakkaus, intohimo ja mitä muuta potaskaa etikettein myyntipuheissa onkaan, eivät riitä: kuluttaja saa lasiinsa märkää aaltopahvia, keitettyjä vihanneksia, villasukkaa, viemäriä... Kysehän on hyvien raaka-aineiden pilaamisesta!

(Hyvän) oluen panemisessa tarvitaan välttämättä, aivan ehdottomasti ja ennen muita, seuraavat kolme asiaa:

1: Sivistystä; syvällistä perehtymistä olueen yleensä, sen kulttuurihistoriaan, valmistustapoihin ja -perinteeseen; laaja-alaisempikaan lukeneisuus tahi matkustaneisuus ei ole haitaksi.

2: Kokemusta

3: Älyä; ymmärrystä oluenvalmistuksen biotekniikasta ja sen lainalaisuuksista, mielellään tekniikasta laajemminkin.

Noiden kolmen yllä listatun tekijän yhteisvaikutusta voidaan luonnehtia käsitteellä ammattitaito. Kun ja jos sitä, ammattitaitoa, on, syntyy kunnon tavaraa, kuten tiedämme, ja päinvastoin. Nyt ymmärrämme, miksi yksi onnistuu, toinen ei.

Toki noista kolmesta yllä listatusta tekijästä kahta ensin mainittua voi yrittää kartuttaa, mutta se saattaa olla myöhäistä, etenkin jos tuotantolaitos on jo pystyssä ja nollasta lähdetään. Kolmas, muttei suinkaan vähäpätöisin, on lyöty kouraan jo ensimmäisenä syntymäpäivänä, joten jos siitä kiikastaa, kannattanee oitis vaihtaa alaa.

Markkina on ylikilpailtu ja ylikyllästynyt jo vuosia sitten. Mitä pienempi paja, sitä vaikeampaa on vakuuttaa kerran paskapommiin langennut kuluttaja siitä, että on vihdoin opittu tekemään hyvää olutta, ja, tasalaatuisesti, niin totta kuin se olla saattaisi. Mahdotonta se ei ole, siitäkin on esimerkkejä, jos kohta on aikaakin.

Saimaan Juomatehdas on tässä katsannossa mielenkiintoinen, kiehtova tapaus. Se on iso tekijä. Se on koko toiminta-aikansa tehnyt puu- ja itsepäisesti tasalaatuisen tunkkaista ja pahvilta maistuvaa tavaraa, jota kaikesta päätellen ostetaan ja juodaan. Ehkä tuttu ja turvallinen, tasalaatuinen pahvinen tunkkaisuus, saimaalainen house flavor, on se selittävä tekijä, josta siis ehken kannattaakin pitää kiinni, kynsin ja hampain. Ja mitä minulla helssinkiläisellä siihen on sanomista, jos savolaiset ovat piättäneet, että "Suomen palkituimpien oluiden" kerta kaikkiaan tulee maistua pahville, ja sillä siisti, kuka sen tietää; ja voe tokkiisa, väliäkö tuolla!

Listaan saarnan lopuksi muutaman mielestäni erinomaisen oluen. Ne eivät ole missään arvo- tai tykkäysjärjestyksessä, vaan ovat oman tyylinsä hienoja edustajia, ennen kaikkea teknisesti virheettömiä, mikä kertoo valmistajan  ammattitaidosta. Strasselbergin puolelta löytyy lisää oluarvioita, tosin englanninkielisinä, sikäli kuin se jota kuta sattuisi kiinnostamaan.




http://strasselberg.blogspot.fi/2017/06/linden-american-pale-ale.html



http://strasselberg.blogspot.fi/2017/05/sonnisaari-pils-dry-hopped.html



http://strasselberg.blogspot.fi/2017/03/columbus-pale-ale-by-malmgard.html



http://strasselberg.blogspot.fi/2017/04/coyet-ale-by-suomenlinnan-panimo_4.html



Stadin Panimon Imperial Pils, näyte varastokäymistankista, toukokuu 2017.



http://strasselberg.blogspot.fi/2017/03/ipa-iisalmi-pale-ale-by-olvi.html





http://strasselberg.blogspot.fi/2017/03/american-session-ipa-by-stadin.html



http://strasselberg.blogspot.fi/2017/03/american-pale-ale-by-stadin-scandinavian.html



Katso: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/kirottu-paskahuusi-efekti.html

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Ne kehnommat kesäkaljat; märkää aaltopahvia ja paskapommeja!






Toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä tölkkejä ja pulloja markettien hyllyt väärällään, lageria, ipaa, apaa, pilsiä, vehnäolutta, hyvää ja kelvotonta, suurista ja pienistä panimoista ja paskantamoista. Kuluttajalla totisesti on mistä valita!

Meneillään oleva pienpanimobuumi on tuonut markkinoille, valitettavasti, toimijoita, joiden tuotteet eivät täytä kunnollisen oluen laatukriteerejä. Monia niistä tämän kirjoittaja pitää niin kehnoina tekeleinä, etteivät ne ansaitse tulla kutsutuksi oluiksi; olkoot epäoluita.

Hyvä olut, hyvin tehty olut, on ennen kaikkea aromiltaan raikas ja miellyttävän makuinen, olipa se tyyliltään, humaloinniltaan tai väriltään millainen tahansa. Tämä lienee jonkinlainen yleismaailmallinen konsensus niin kuluttajien kuin vastuullisten valmistajienkin keskuudessa.

Miksi marketin hyllyllä olevat toinen toistaan nokkelammin nimetyt ja etikettitaiteillut pienpanimopullot ja -tölkit saattavat sisältää ikävän yllätyksen, toisinaan jopa melkoisen paskapommin?

Siksi, että niissä voi olla makuvirheitä, pieniä tai isompia. Sen sijaan, että ne olisivat raikkaita, maistuisivat hyvältä ja tyylinsä mukaisilta, ne voivat olla tunkkaisia, epämiellyttäviä, toisinaan suorastaan kuvottavia.

Mitä kuluttaja tuumannee, kun ostamansa IPA- tai APA-oluen räyhäkäs havaijilais-aiheinen etiketti kehuu myyntipuheessaan aromiltaan raikasta ja eksoottisen hedelmäistä olutta, joka lasiin kaadettuna maistuukin tunkkaiselta, märältä aaltopahvilta ja keitetyiltä vihanneksilta, tai kun etiketin mukaan parfyymisesti aromihumaloitu Pale Ale tuo mieleen poltetun kumin, mattoliiman, villasukan tai viemärin...?!

Mistä nämä makuvirheet johtuvat? Ne johtuvat yksinkertaisesti tuotteen kemiallisesta tai mikrobiologisesta pilaantumisesta, pahimmillaan molemmista. Että niin on päässyt käymään, ja että tuote on vielä päässyt kaupan hyllyyn pilallisena, samalla hyllyllä olevien kelpo-pienpanimotuotteidenkin mainetta tärväämään, kertoo ainakin huonosta valmistamisesta, s.o. kehnosta ammattitaidosta. Mikä ikävintä, se kertoo myös kuluttajan härskistä aliarvioimisesta ja halveksimisesta, roistomaisen välinpitämättömästä ja epäsolidaarisesta asenteesta koko alaa kohtaan.


Marketin hyllystä löytyy niin honkavuorelaista kuin saimaalaistakin tunkkaista ja märkää aaltopahvia, pietniemeläismallaskuulaista ja mitäniitänytolikaan mikrobiologista eläintarhaa villeine aromeineen tallintakuisesta mattoliiman ja palaneen kumin kautta villasukkaan...

Epäkelpoja tuotteita markkinoille syytäviä tuotantolaitoksia en kutsu panimoiksi vaan paskantamoiksi, joita tunnutaan nykyisin perustettavan vähän joka niemeen, notkoon ja turvesuolle, ilmeisesti myös avokätisellä julkisella tukirahoituksella.

Erityisen vastenmielinen tapaus on Saimaan Juomatehdas kaikenkaikkiaan kehnoine tuotteineen jo volyymiltaan ja räyhäkkään harhaanjohtavan mainontansa takia. Se ratsastaa "Suomen palkituimmilla oluilla", jotka tosin on vuosien varrella kertaerinä pantu eräässä helsinkiläisessä panimoravintolassa eikä niillä, palkituilla oluilla, ole siis mitään yhteyttä Mikkelistä markettien hyllyille tulviviin tunkkaisiin, märältä aaltopahvilta maistuviin tekeleisiin.

Kts. http://strasselberg.blogspot.fi/2017/02/suomen-palkituimmat-pienpanimot-osa-2.htmlhttp://strasselberg.blogspot.fi/2017/02/suomen-palkituimmat-pienpanimot.html ja http://strasselberg.blogspot.fi/2017/03/suomen-palkituimmat-pienpanimot-osa-3.html
ja http://strasselberg.blogspot.fi/2017/02/jaatynytta-oksennusta-craftkaljaa-ja.html
Erityisesti: http://ulkohuone.blogspot.fi/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html